Heipä taas pitkästä aikaa. Blogin osoite vaihtui, mutta sama meininki jatkuu. Tunnelmaa kuvaa parhaiten tämä kuva; mutta huomaa ettei oo vielä lusikka nurkassa! Kesän aikana puuhat jatkuivat pääasiassa varastoprojektin kanssa ja kesken ne ovat edelleen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että talon lattian valutyöt jäävät ensi keväälle/kesälle 2018. Sanomattakin on selvää, ettei talossa voida tehdä nyt talven aikana mitään ennenkuin lattia ja sen päälle tulevat tukipilarityöt saadaan hoidettua.  Nyt on paljastunut raksaajan arki, työstä todellakin suurin osa tehdään ihan itse. Apuja meillä oli alkuun paljonkin saatavilla, mutta tietenkin ihmisillä on omatkin elämät ja talkoopäivät on harventuneet. Ja silloin kun olisi porukka paikalla, niin laukeaa koneet käsiin tai ainakin sataa vettä kaatamalla. Jos ei rakeita. Tänä kesänä on tajunnut miten hiiskatin hidasta kaikki on ja rakennusprojektin pessimistisempi osapuoli on todellakin yllättynyt, jos saamme talon muuttokuntoon kesään 2019 mennessä.

Tässä purkutyömaa loppusuoralla. Kopeista seitsemän sai uuden kodin, kolme puista purettiin omiin tarpeisiin ja yksi kolmen puukopin ryhmä myytiin eteenpäin.

Näitä tarvittiin kivijalaksi. Sitä ennen pihaan kaivettiin pesä, jota naapurit arvelivat uima-altaan pohjaksi. Siinähän olikin ollut ideaa!

Päätettiin kuitenkin pysyä alkuperäisessä (tylsässä) suunnitelmassa. Syysvierailumme Helsinkiin ystäväperheen luo kuitenkin nostatti paljuhaavetta sen verran, että ties vaikka omassa pihassa joskus pääsisi uimaan. Tässä tehdään petiä kivijaloille. Sepelikasa on levitetty ihan omin hartiavoimin tuohon ala Katja ja Pete. Parisuhdeaikaa parhaimmillaan. 

Palkit siirtyi tämmöisellä mörssärillä. Samalla laitteella tuli kopit seuraavalla viikolla. Sitä ennen talolle saapuva sähköjohto piti käydä pudottamassa alas. Ei olisi uskonut, että viesti työntilaajalta työntekijälle vie nykypäivänäkin kolme työvuorokautta. Varmaan pullopostilla pistivät menemään. Hurraa sähkölaitos! Ja samaan syssyyn hurraa vesilaitos, Kuopiossa toisessa kotonamme oli "pientä vesivaivaa" kun koko läänin vedet oli toista viikkoo enemmän tai vähemmän ruskeina. 

Ja näin. Vaamit. Kuten pienempi prinsessa asian kuusi vuotta sitten ilmoitti kun itsensä sormiväreillä kauttaaltaan maalasi.

Tässä se pihamme kaun(h)istus sitten on. Kyllå muuttui rumaksi tuossa parin kilsan matkalla kun aloilleen asettui. Meinasi päästä itkukin, että tätäkö rohjoa varten käytettiin todellakin koko kesä. Pete aina muistuttaa ettei keskeneräistä saa arvostella. Toimii tuo ainakin näköesteenä ihan mukavasti.

Tässä näyte 80-luvun salaojista.Olivat noin 10 cm syvyydessä. 

Tässä tämän päivän tyylinäytettä. Jospa tuo toimisi nyt vähän paremmin ja ei enää torppakaan surffailisi kevätaalloilla. Talon sähkömieskin piipahti paikalla, kun sähköt rojahti alas kahvinkeittimen aiheuttaman ylikuorman vuoksi. 

Osa työstä on pakko hoitaa lapiolla. Salaojatiimi kokoontuu seuraavan kerran viikolla 43. Jospa kolmas kerta toden sanoisi ja kone ei olisi niin herkkäsieluista mallia, että pitää vartin välein tunti lepytellä. Melkein samaa sorttia kuin talon emäntä ja sitä lajia riittää yksi per työmaa. Kiitos.